torstai 30. huhtikuuta 2015

Korvikkeita, korvikkeita

Netissä surffaillessa törmää jos jonkinmoisiin leivontablogeihin ja terveellisestä syömisestä kertoviin blogeihin, joissa hehkutetaan terveellistä herkuttelua paremmalla omallatunnolla. Viimeisimmät verkkokalvolle piirtyneet kuvat taisivat olla proteiinikeksejä kiiltävässä kääreessä. Myös erinäisiä itsetehtyjä lättyjä ja kakkuja bongasin myös. Kuulemma todella hyviä!

Että syntyikö mielitekoja ja haluja maistaa niitä? Ei kyllä syntynyt. Uteliaisuuttani voisin maistaa, jos tarjottaisiin, mutta lähinnä jäin miettimään, mitä lisäarvoa ne toisivat. Proteiinivanukkaiden aineosaluetteloa katsoessa saan jo valmiiksi vatsanpuruja, kun toinen toistaan ei-ruokaisia aineksia on listattu peräjälkeen ja kruunattu vielä inuliinilla, tuolla herkkävatsaisen painajaismaisella kuitulisällä. Voin vain kuvitella, mitä proteiinisipsit ja -keksit pitävät sisällään. Ei varmaan tule yllärinä, etteivät proteiinipatukatkaan kuulu vakkarivalikoimaani. Ja jos porkkanakakussa on jäljellä enää porkkanaa alkuperäisestä reseptistä, se ei ole enää porkkanakakkua. Ei ole. Se on korvike.

En tuomitse korvikkeiden käyttäjiä. Ehkä he sitten saavat jotakin lisäarvoa. Toivottavasti saavat, eivätkä kuulu siihen porukkaan ihmisiä, joilla syöminen heiluu puolelta toiselle dieettien ja mitäsattuusyömisen välillä, joilla suhde syömiseen on todella hukassa ja omaa ihmisarvoa yritetään pönkittää "'vähän terveellisemmillä herkuilla". Koska korvikkeet eivät ole ruokaa, eivät saa aikaan samanlaisia vasteita kehossa ja mielessä kuin ruoka, eivät ratkaise ongelmallista ruokasuhdetta kuin ehkä hetkeksi. Korvikkeet voivat toimia hätävarana, mutta niiden varaan ei ole tarkoitus jäädä roikkumaan pitkäksi aikaa.

Minä uskon oikeaan ruokaan. Oikeisiin makuihin. Aitoihin elämyksiin. Väreihin, rakenteisiin, tuoksuihin. Yksinkertaisiin raaka-aineyhdistelmiin. Netissäkin niihin voi aina välillä törmätä. Onneksi korvikkeillekin on korvikkeita :)


                                          Aitoa mansikkakermakakkua, nam! 


Äidin mustikkapiirakkaa, rakkaudella leivottua. Ei löydy korviketta, ei!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Ruoanlaiton helppous vai vaikeus?

Tällä viikolla olen paljon pyöritellyt mielessäni ruoanlaittoon liittyvää vaikeutta ja helppoutta. Kevät kai on antanut minulle lisävireyttä, kun ideoita aterioiksi syntyy heittämällä päästä. Tai sitten olen vihdoin ja viimein alkanut uskoa omaan tapaani tehdä ruokaa. Joka tapauksessa väitän, että ruoanlaitto on helppoa, kun sen oikein oivaltaa. Olen kuitenkin samalla omasta ruoanlaitostani (ja siitä saamistani kommenteista :) ) nauttimisen ohella pohtinut mahdollisia syitä siihen, miksi ruoanlaitto itsestä on tuntunut välillä puulta ja mikä mahdollisesti selittää muilla suhtautumista ruoanlaittoon vaikeana ja aikaa vievänä.

Omalla kohdallani turhautuminen lähtee usein muka-kiireestä. Muka-kiire on vain omassa mielessä oleva, itse aiheutettu kiireen tuntu työpäivän jälkeen tai jo aamusta alkaen. Se iskee varsinkin stressaantuneena tai väsyneenä tai silloin, kun on etukäteen aikatauluttanut ja suunnittellut päiväänsä liian kunnianhimoisesti ja fiilistä päivän toteuttamiseen sellaisenaan ei sitten olekaan. Tunnetilan mukana meneminen siis voi ajatuksellisesti tehdä ruoanlaitosta vaikeampaa.

Ratkaisuksi olen löytänyt fiiliksen mukaan ruoanlaiton. Väsyneenä sallin itselleni vähemmän vaativaa ruokaa, esimerkiksi kaupan einesateria kasviksilla höystettynä, munakas, nakit ja valmispyörykät. No, loppujen lopuksi lautaselle saattaakin päätyä hyvin värikäs ateria, vaikkapa kuvan mukaiset lämppärit kanalla, paprikalla, tomaatilla ja juustolla kiivi-kurkkusalaatin kera. Avain luovuuden kukkimiseen on päästää irti omista vaatimuksista itseä ja ruokaa kohtaan, jolloin kappas vain, väsymyksen alta kuoriutuukin idearikas kokkaaja. Ja mikäli kiukkupotkuraivarit uhkaavat kasvaneen nälän vuoksi, sen voi taltuttaa hetkeksi syömällä jotakin pientä ruoanlaiton ohella esimerkiksi nopeasti kuorittu banaani sopii hyvin tähän tarkoitukseen ja vaikka muutama pähkinä pureskeltavaksi. Kasvispuoli aterialle hoituu kätevästi parista kolmesta aineksesta kera hyvän öljyn tai pähkinöiden. Tai sitten syödään porkkana tai tomaatti sellaisenaan. Sitten taas kun aikaa on enemmän, kuoritaan perunoita muusiin tai odotetellaan kiusauksen valmistumista uunissa. Joskus pidän ruoanlaittopäiviä, joina valmistan useampaa ruokalajia muillekin päiville syötäväksi ja pakasteeseen asti säilöttäväksi. Fiiliksen mukaan.



Suunnittelemattomuus asettaa usein isoja haasteita myös. Miten laittaa nopeasti ruokaa, jos kaapit ammottavat tyhjyyttään? Itsellä on yleensä aina kaapeissa valmiina jotakin jotakin ruoanlaittoon kelpaavaa, esimerkiksi kananmunia, tomaattimurskaa, makrillia tomaattikastikkeessa, pastaa, ananasta, leipää, porkkanoita tai tomaattia ja kurkkua. Pakkaseen pyrin ostamaan varulta kana- tai jauhelihapaketin. Äärimmäisen hyvä ja nopea jauhelihakastike syntyy paseerattuun tomaattipohjaan, mausteeksi pizzamaustetta, suolaa, sokeria ja mustapippuria. Sipulia voi raastaa tai pilkkoa mukaan, jos löytyy. Toinen ehdottomasti suositeltava ruoka on pizzamunakas, johon tulee kananmunia, makrillia tai tonnikalaa tomaattikastikkeessa, juustoraastetta ja ananasta. Aikaa menee noin vartti max. Kehotankin miettimään jo valmiiksi kaupassa käydessä mahdollisia huonompia ruoanlaittopäiviä ja varaamaan perusaineksia kotiin. Arjen varalle suosittelen myös kirjaamaan paperille ylös helppoja ruokia, joihin ei tarvita isoa listaa tiettyjä aineksia ja jotka sujuvat ilman reseptiä, ja laittamaan sen jääkaapin oveen esille. Lista kannattaa tarkistaa myös monipuolisuuden osalta: onhan jokaiseen ateriaan ehdotelmia kasvispuoleksi? Hernemaissipaprika-sekoitus tai pakasteminiporkkanat ja pakastemaissi sopivat aika hyvin ateriaan kuin ateriaan. Oman keittiön ehdoton löytö on ollut silikoninen mikroastia, jossa pakastevihannekset kypsyvät hyvin al dente ilman vetistymistä. Maustan ne usein nokareella margariinia vielä. Ja jos tuoretta kasvista löytyy vielä kaveriksi, sen parempi.

Pelkät voileivät ja jogurtti saattavat olla monen arkinälän pelastus ja satunnaisina pikaratkaisuina ne ovat tyhjää parempia, mutta pitkässä juoksussa ne jäävät sekä ravitsemuksellisesti että aistillisesti köykäisiksi. Nälkäinen keho kaipaa monipuolisesti ravintoaineita, siksi aterioihin on syytä panostaa arkenakin.  Sitä paitsi, melkein samassa ajassa, jossa valmistaa leivät ja avaa jogurttipurkin kannen, on jauheliha melkein jo paistunut ja odottaa vain maustamista. Panostaminen ei siis ole sama asia kuin työläys. Ehkä siinä ajassa eivät paistu lihapullat, perunat ja ruskea kastike eikä makaronilaatikko, mutta niiden aika voi olla sitten rauhallisempina viikonloppuina. Isompitöisiä ruokia kannattaa myös valmistaa kerralla enemmän ja nauttia niistä sitten arjen kiireiden keskellä. Arkeen kannattaa valita helppoja ja nopeita reseptejä, opetella tekemään ne ja ostamaan niiden raaka-aineet muistista, sillä useinkaan spontaaneille kauppareissuille eivät listat ehdi mukaan. Omassa ruoanlaitossa tällainen kokemuksien perusteella opittu ruoanlaitto on todella iso helpottava tekijä. Ei tarvita reseptejä eikä tiettyjä raaka-aineita. Hetken pysähtyminen vain tsekkaamaan, mitä kaapeista löytyy.

Asenne ja suhtautuminenhan se taas tuntuu lymyävän haasteiden kokemisen takana. Ruoka-aineiden valmistaminen ja yhdistely eivät sinällään ole vaikeita, mutta ei se ruoka tokikaan itsestään lautaselle synny. Kuitenkin ajan ja kokeilujen, itseensä luottamisen ja pienen vaivannäön myötä homma  helpottuu, kun vain malttaa itse pysähtyä hellan äärelle. Lopputulos, ruoasta saadut kiitokset ja oma hyvä olo ovat vaivan väärtejä :)

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Mitä on riittävyys?

Totean jo valmiiksi, etten tule tässäkään postauksessa antamaan suoraa vastausta riittävyydelle, ei tule kalorisuosituksia, eikä muitakaan lukemia. Miksi ei? No koska sellaisia ei ole olemassakaan. On toki kalorimääräsuosituksia, tyyliin 1500, 1700, 1800, 2000, 2200, 2400 kcal yms. joilla voi päästä alkuun sen itselle sopivan ruokamäärän kokoamisessa, mutta nekään eivät vielä takaa, että puhutaan riittävyydestä. On toki suosituksia D-vitamiinille ja kalkille, C-vitamiinille ja proteiinille. Mutta kun riittävyys on paljon muutakin. Se on paitsi energiaa, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvaa vitamiineja, kuitua, kivennäisaineita ja vettä, myös värejä, makuja, hyvää oloa ja mieltä. Se on kylläisyyttä ja nälän poissaoloa, pienen ja vähän isomman nälän vaihtelua ja sellaisten nälkien tyydyttämistä. Se on virkeyttä, jaksamista,  keskittymiskykyä, palautumista rasituksesta, toipumista sairastelusta, mielenkiintoa, pyörivää aineenvaihduntaa ja hormonien hyrräämistä. Se on siis toimivaa kehoa ja mieltä.

Riittävyys ei ole vakio päivästä toiseen, vaan vaihtelee hieman sukupuolesta, iästä, kehon koostumuksesta, elämäntilanteesta, työstä ja muista aktiviteeteista, ruoansulatuksesta ja muusta oman kehon toimintakyvystä, sairauksista ja lääkityksistä, ilmasto-oloista, levosta, tunne-elämästä ja muista arkipäivän haasteista. Vaihtelua voi olla paljonkin ajoittain, ihmiskeho kun ei toimi kaavamaisesti samalla tavalla hetkestä toiseen. Älä siis säikähdä, vaikka jonakin päivänä olisit enemmän tai vähemmän nälkäinen kuin edellisenä päivänä. Vaihtelu on sitä suurempaa, mitä epäsäännöllisemmät elämäntavat sinulla on. Keholle säännöllisyys kuitenkin tekee hyvää. Mikäli olet riittävyyden suhteen täysin keltanokka tai epäilet oman kehosi luotettavuutta, laita rytmit kuntoon ja panosta laadukkaisiin ruokiin. Proteiinipatukat, energiajuomat, limsat, karkit ja sipsit eivät kuulu tähän kategoriaan, niitä ei kuulu syödä jokapäiväiseen nälkään, herkuttelu ja hätävarat ovat asia erikseen. Riittävyys onkin tiiviisti yhteydessä monipuolisuuteen (kts. edellinen postaus), samoin värikkyyteen. Kohtuullisuuskin on riittävyyttä, keho ei kaipaa toistuvasti ylimäärin ruokaa tarpeisiinsa nähden. Ylimääräkin on haitallista. Paino voi kertoa riittävyydestä, tai sitten, ei. Niin yli- , normaali- kuin alipainoiset voivat olla vajaaravittuja. Paino voi joskus kieliä pelkästä energiamäärän saannista tai antaa viitettä aineenvaihdunnan huonosta tai liiallisesta toimivuudesta. Siksi katse on joka tapauksessa käännettävä lautasen ja lautasen ulkopuoliseen sisältöön.

Lukemien sijaan voin antaa ohjeen kuunnella omaa kehoa, omia nälkä- ja kylläisyystuntemuksia, säätää ruokailut säännöllisiksi, muovata oma lautanen sisältämään OIKEAA ruokaa, juomaan vettä pitkin päivää, ulkoilemaan ja liikkumaan itselle mielekkäällä tavalla, hoitamaan stressin syitä eikä seurauksia, kunnioittamaan oman kehon ainutlaatuisuutta ja sen yksilöllisiä tarpeita. Unohtamaan "pitäisi" tehdä ja todella TEHDÄ tarvittavia muutoksia, uskaltaa elää, ajatella myönteisesti, opetella tunteiden ilmaisua ja hallintaa ruoalla tunteiden hoitamisen sijaan, tehdä kivoja asioita joka päivä.

Todennäköisesti tämän listan luettuasi saatat ajatella, että olisi niin paljon helpompaa vain noudattaa jotakin kalorirajoitettua listaa. Ehkä.  Jonkin aikaa. Mutta pitkäkestoisempaa onnellisuutta ja hyvinvointia ja vieläpä helpommalla tavalla saat listan mukaisista asioista. Usko pois. Koska kukaan ulkopuolinen ei voi tarkkaan kertoa, mitä juuri Sinä tarvitset. Minä voin antaa arvion, kirjallisesti tai ilman, minä voin auttaa alkuun ja eteenpäin, minä voin tsempata ja kannustaa rosoisissa kohdissa, antaa tutkitun ja kokemusperäisen tiedon valossa ehdotuksia, mutta todellisen työn teet Sinä itse.

Voin kertoa esimerkkejä, voin kertoa tyypillimmistä oireista liittyen riittämättömään tai riittävään syömiseen, mutta loppujen lopuksi joudut itse havainnoimaan omaa oloasi.  Siinä työväline riittävään syömiseen. Tutkaile omaa oloasi. Ole rehellinen itsellesi. Kuinka voit?

Ps. Kummalla aterialla luulet nälkäsi parhaiten lähtevän?
                   
                                                                                   Proteiinipatukkaa....
 




                     VAI









Kasviksia ja kanapastaa fetajuustolla ?

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Mitä on monipuolisuus?

Huomaan usein omissa lauseissani viljeleväni sanoja monipuolinen, riittävyys, kokonaisuus, värikkyys, vaihtelevuus, joustavuus, sallivuus, rentous. Ne ovat hyviä sanoja, todella kuvaavia ja monikäyttöisiä, sisältävät paljon pelivaraa ja yksilöllistä toteutumista. Sopivat niin syömisiin, liikkumisiin kuin muihin elämäntapoihin. Sopivat hyvinvoinnin ja terveellisyyden yhteyteen. Ovat mielestäni mielenterveyttä edistäviä positiivisuutensa vuoksi ja toisaalta kehon fyysistä vointia palvelevia. En ole kuitenkaan täysin varma siitä, ymmärretäänkö niiden merkitykset ihan yhtenevästi.

Tässä on siis selkeä porsaanreikä, viestinnällinen aukko, joka selittää hyvin sitä, miksi esimerkiksi jokin ohjeistus tai suositus ymmärretään väärin, revitään vieläpä pahimmillaan irti lauseyhteydestä, tahallisesti tai tahattomasti.

No, yritetäänpä korjata tämä. Selvennetään käsitteitä ruoan osalta. Aloitetaan monipuolisuudesta.

Monipuolisuus 

Yksipuolisuuden vastakohta (heh heh :D).
Esimerkiksi kuvan mukainen aamupalani töyttää monipuolisuuden kriteerit, jo värien ja makujen puolesta arvioituna :)

Monipuolisuus täyttyy päiväkohtaisesti, kun ateriat sisältävät ruoka-aineita useasta eri ruoka-aineryhmästä (maitovalmisteet, liha, kana, kana, palkokasvit, kananmuna, rasvat, kasvikset, hedelmät, marjat, viljavalmisteet). Päivien, viikkojen ja kuukausien aikainen ruokavalio puolestaan sisältää samoista ryhmistä vaihdellen eri ruoka-aineiden välillä. Esimerkiksi omena ei ole ainoa hedelmä, lautaselta löytyy välillä lihaa, välillä kanaa, kalaa tai papuja, kaura tai vehnä ei ole ainoa raaka-aine viljavalmisteissa (esim. leivät, puurot, myslit, murot, pastat, suurimot) ja porkkanaraaste ei ole ainoa kasviksien edustaja. Maitovalmisteet ja rasva saattavat poiketa tästä säännöstä, sillä esimerkiksi maito ja rypsiöljy ovat riittävän hyviä sekä ravitsemuksellisesti että käytöllisesti. MUTTA kokonaisuus ratkaisee. Monipuolisuudelle ei ole olemassa yhtä selkeää kriteeriä. Kunkin keho on erilainen ja kaikista valinnoista yhteensä riippuu se, onko ruokavaliossa riittävästi eri ryhmien edustajia ja sitä kautta esimerkiksi vitamiineja, kivennäisaineita, kuitua. Lisäksi elämäntyyli, harrastukset, sairaudet ja muut kehon vointiin ja tarpeisiin vaikuttavat tekijät luovat omat vaatimuksensa.


Kasvisten, hedelmien ja marjojen osalta monipuolisuuden kriteereinä voisi käyttää väripalettia ja määränä pyrkiä ainakin 5-6 kouralliseen. Kun joka päivältä löytyy sekä punaista, keltaista, oranssia, sinistä/violettia, valkoista ja vihreää, ollaan hyvillä vesillä :). Kalaa suositellaan syötäväksi 2-3 aterialla, loput ateriat voi täydentää kanalla, broilerilla ja kalkkunalla, possulla, naudalla, riistalla, pavuilla, linsseillä, kananmunalla ja huom! aina ei tarvita edes eläinkunnan tuotteita voidakseen valmistaa hyvälaatuista ja -makuista ruokaa. Aterian voi höystää myös vaikkapa juustokuutioilla tai valmistaa ruoan maitopohjaisena. Muistattehan koulun ohrapuuropäivät?

Maitovalmisteiden ryhmä on myös laaja. On maitoa, piimää, viiliä, jogurttia, rahkaa, raejuustoa (ja näiden sekoituksia), juustoa eri kirjoissaan, jäätelöä ja vanukkaita.  Yleisesti ottaen 5-6 dl nestemäisiä maitovalmisteita ja pari siivua juustoa turvaa kalkin saannin ja samalla saa hyvälaatuista proteiinia, B-ryhmän vitamiineja, D-vitamiinia, kaliumia, seleeniä ja magnesiumia. Ja joka ei halua/pysty maitoa syystä tai toisesta käyttämään, voi korvaavia tuotteita hakea esimerkiksi soija- tai kauratuotteiden valikoimasta. Ihan täysin samanlaista ravintoainesisältöä niistä ei löydy, mutta koska ruokavalio on kokonaisuus, voi hyvään lopputulokseen päästä muutakin reittiä.

Viljavalmisteista ei ole yksiselitteistä kappale- tai annosmäärää olemassa, esimerkiksi oma fyysinen aktiivisuus vaikuttaa niiden tarpeeseen, mutta määrää olennaisempana pidänkin laatua. Valitsemalla mahdollisimman tummaa ja täysjyväistä ostoskoriin yleensä pärjää, sillä taataan sekä hyvä kuitu- ja proteiinipitoisuus (kyllä, leipäkin on hyvälaatuisen proteiinin lähde, vaikkei rahkan tasolle ylläkään), vitamiini- ja kivennäisaineiden sekä muiden tärkeiden pikkuhippusten määrät. Pikkuhippusilla tarkoitan esimerkiksi polyfenoleita, joilla voi olla esimerkiksi hormoniperäisiltä syöviltä suojaava vaikutus. Tämä tahtoo unohtua viljan parjauskeskusteluissa. Liikaa keskitytään esimerkiksi vain painovaikutuksiin ja unohdetaan, että hyvinvointi on muutakin kuin painoa. Se on mm. hammasterveyttä, suolistoterveyttä, luustoterveyttä, mielen terveyttä. Paino on sivutuote ja usein heijastaa elämäntapoja ja kehon vointia. Lisäksi yhden tuotteen poisjättäminen ei välttämättä kerro juuri sen kyseisen ruoka-aineen vaikutuksista, sillä esimerkiksi leivän päälliset tai pasta-annoksen kyljessä syödyt kastikkeet voivat selittää vaikkapa juuri painomuutoksia.

Toki, joku voi hyötyä viljattomasta ruokavaliosta, joku puolestaan viljojen vaihtamisella toisiin lajikkeisiin, joku viljojen lisäämisestä tai vähentämisestä. Ja eräs asia, minkä uskon olevan tärkeää joka tapauksessa ja joka pelkästään voi jo lievittää erilaisia oireita: monipuolisuuden lisääminen. Ei tarvita välttämättä jättämisiä, välttämisiä tai rajoittamisia, kun korvataan, lisätään ja vähennetään ruoka-aineita toisiinsa nähden. Tyypillisinn tarve ainakin tarkistamiselle on kalan ja kasvisten käyttö. Niiden lisääminen voi tarkoittaa jonkin vähentämistä, jotta tasapaino riittävyyden ja kohtuullisuuden osalta toteutuu.

Monipuolisuutta on myös osata korvata puuttuvia ruoka-aineita toisilla ryhmillä, esimerkiksi maitoallergikko valitsee kalkinlähteensä vaikkapa soijamaidosta ja -jogurtista ja vaikeasti moniallergisen kannattaa käyttää korvaavien tuotteiden etsimiseen kaupan hyllyiltä. Joskus monipuolisuuden takaaminen edellyttää astumista pois omaltamukavuusalueelta ja tutustumaan vieraampiin makuihin. Esimerkiksi keliaakikon viljaryhmä kokee mullistuksen rukiin, vehnän ja ohran (ja joillakin kauran) osalta pakottaen kokeilemaan tattaria, hirssiä ja kvinoaa. Kuitenkin on tärkeää hakea korvaavia valmisteita, jotta puutoksilta vältyttäisiin. Monipuolisuuden osalta emme ole kaikki samalla viivalla, mutta asenne ratkaisee. Vähemmälläkin valikoimalla pärjää, kun vain löytää itselle sopivat tuotteet ja käyttää niitä vaihtelevasti eri muodoissaan, eri tavoilla valmistettuina ja höystettyinä. 

En markkinoi ketään enkä mitään, tiedän, että kaikki ei sovi kaikille, mutta ärsyynnyn perusteettomista tai yksinkertaistetuista ruokavaliomuutoksista, joita pidetään ainoina ja oikeina ja kaikille sopivina ja syyteään asiattomasti esimerkiksi yleisiä ravitsemussuosituksia tms. Saa syödä eri tavalla ja saa olla eri mieltä, mutta asiallisuutta, kiitos.  Sivuhuomautuksena: Yksi häiriintyneen syömisen oire muuten on omien ruokailutottumusten tuputtaminen muille ;)

En kuitenkaan kehota KOSKAAN jättämään ruokia varmuuden vuoksi pois, esimerkiksi laihduttamisen, yleisen parjauksen tai yksittäisten kommenttien perusteella,vaan hyvästä SYYSTÄ, ja muistutan huolehtiamaan KORVAAMISESTA vastaavanlaisella tuotteella. Vielä päivä tai viikko ei välttämättä tunnu olotilan heikentymisessä, mutta hiljalleen kuukausien aikana voi yleinen vireystila, sairastelut, huono ihon, kynsien, hiusten kunto, huono palautuminen liikkumisesta yms. kieliä puutteista. Muistutan myös, että vaikka esimerkiksi vehnän ja maidon jättämisestä on tullut trendi, eivät ne aiheuta oikeasti kaikille oireita eivätkä välttämättä ole oireiden aiheuttajia kaikilla niilläkään, jotka jättämiseen ovat päätyneet. Siksi HARKINTAA ihmiset!

Nyt kuulisin mielelläni kommentteja ja mahdollisia muita näkemyksiä/lisäyksiä. Miten juuri Sinä käsität monipuolisuuden?

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Ruoalla saa leikkiä!




Kahvia lempimukistani, appelsiinimehua, kinkku-kananmuna-kasvisleipiä. Näin alkoi minun lauantai-aamuni. Värikkäästi, maukkaasti ja ravitsevasti ennen maalausurakan jatkamista. Syödessä katselin samalla tabletilta toista jaksoa uusimmalta Kaappaus keittiöstä- kaudelta. Aiheena oli moniallergisten ruoanlaitto, jossa korostettiin asenteen merkitystä. Keskittymällä siihen, mitä voi syödä sen sijaan mitä ei voi syödä helpottaa kummasti elämää.

Vaikka ruoanlaittoon liittyviä TV-ohjelmia alkaa olla haitaksi asti, on Kaappaus keittiössä ollut alusta alkaen positiivisella tavalla joukosta eroava. "Kapen" aatteet ruoasta ja ruoanlaitosta vastaavat omiani ja kuitenkin joka kerta opin ja inspiroidun lisää ruoanlaiton ja syömisen maailmasta. Hyvänmakuista, terveellistä, monipuolista, suomalaiseen makuun ja arkeen sopivaa. Erityisen suuren kiitoksen saavat yksinkertaiset reseptit, jotka eivät edellytä erikoisten maustepurkkien tai -kastikkeiden ostamista. Itsellä ne nimittäin tahtovat jäädä kerran kokeilujen jälkeen vanhentumaan vain. Olen itse havainnut parhaimmiksi ruoiksi sekä makumaailmaltaan että toistettavuudeltaan vain muutamista raaka-aineista kera ruokaöljyn, suolan, pippurin ja yrttien koostuvat ateriat. Vaikka syöminen ja ruoanlaitto ovat tärkeitä osasia hyvinvoinnin kannalta, eivät ne saa arjessa vaatia liikaa. Ruoanlaitto harrastuksena on sitten eri asia. Niihin sopivat muut tv-ohjelmat sitten paremmin. Hyvinvointi ei kuitenkaan ole harrastus, vaan sen eteen on tehtävä töitä päivittäin ja mielellään ilman työn tuntua.

Suosittelen tutustumaan kyseiseen ohjelmaan, jos se ei ole jo tuttu,  ja keskittymään erityisesti "Kapen" ideologiaan ruoasta. Maininnan arvoisia uudelta kolmoskaudelta ovat ekan jakson näkemys pikaruoan syömisestä silloin tällöin terapeuttisena kokemuksena ja toisessa jaksossa puolestaan kehoitus ruoalla leikkimisestä. Nämä kuvaavat mielestäni hyvin juuri sopivaa ja suotavaa suhtautumista syömiseen. Syöminen on tärkeä, muttei elämän tärkein, asia ja siksi liika vakavuus, mutta myös ruoan aliarvioiminen, on syytä jättää unholaan. Pieni pilke silmäkulmassa syntyy paras lopputulos, kokeillen,  kaikilla aisteilla arvioiden ja syöden. Itsetehden syntyy paras ruoka, mutta joskus on tarpeen heittää aivot narikkaan ja nauttia hyvällä omallatunnolla muiden tekemää nopeaa ruokaa, oli se sitten gourmeeta tai ei. Liian usein syömisen yhteydessä korostetaan vain fyysistä puolta, kehon energian ja/tai ravintoaineiden tarpeita, vaikka mielen tarpeet ovat aivan yhtä tärkeitä. Mustavalkoisuus sikseen! Todellinen hyvinvointi ja terveellisyys on molempia, sekä kehon ETTÄ mielen tarpeiden huomioimista ja siinä on melkoinen pelikentällinen tallattavaksi. Kaavamaisuus ei kuulu hyvinvointiin eikä myöskään rajattomuus. Hyvinvointi on jotakin siltä väliltä. Huono omatunto, ahdistus, tiukat säännöt ja huono olo eivät kuulu pakettiin. Sen sijaan huumori ja heittäytyminen lapsenmieliseksi on enemmän kuin suotavaa.

Aamukahvit on nyt juotu ja maalaussessiot jatkuvat. Hyvin aamusta alkaen syöneenä tulee loppupäivästäkin hyvä. Kokeilkaa vaikka!

perjantai 17. huhtikuuta 2015

I'm back - Pitkästä aikaa blogin äärellä!

Lähemmäs vuosi on kulunut viimeisimmästä postauksesta. Aikaa tuntuu toisaalta kuluneen kauan ja toisaalta ei. Blogi ei suinkaan ole kuollut, se on vain odotellut sopivaa hetkeä koneen äärelle istahtamiselle ja omien ajatusten keräämiselle. Työt ravitsemusterapian parissa ovat jatkuneet entiseen malliin, mutta kaiken kaikkiaan kulunut vuosi on ollut hyvin tapahtumarikasta ja verottaneet siten blogin ajattelulta aikaa ja voimavaroja. Ei kuitenkaan hätää, positiivisia asioita ovat olleet suurelta osin, ehkä niistä myöhemmin lisää ;). Paljon on ehtinyt tapahtua ravitsemusrintamallakin ja hyvin ovat jo muut bloggaajat (mm. Pronutritionist, Dulledoff, Katri ja Lensku, Pöperöproffa) heijastaneet postauksissaan ajankohtaisia aiheita. Nyt minäkin palaan aktiivisemmin mukaan someen.

Kieltämättä tauon aikana blogi on ajoittain ollut mielessä tyyliin "pitäisi" postata useammin, "pitäisi" olla aktiivisempi, "pitäisi" uusia blogin ulkonäköä yms. Välillä on ollut huono omatunto, välillä koko blogia ei ole muistanut ajatellakaan. Elämä on siis vienyt mennessään. Olen kuitenkin näihin "pitäisi" ajatuksiin kulloinkin hetkeksi pysähtynyt ja oikeasti miettinyt, miksi näin on ja mistä kyseiset tunteet heräävät. Yleisesti syynä on ollut ristiriitoja itselle tärkeiden asioiden välillä, kaikkea ei vain voi ehtiä ja jaksaa. Jokin muu on ollut sillä hetkellä olennaisempaa tai enemmän pinnalla muuten. Kirjoittaminen on ollut aina minulle mieluista, mutta kirjoittamisessa näkyy kyllä herkästi se,  jos ei ole oikeasti läsnä teksteissään enkä ole halunnut tehdä kirjottamisesta ja blogin pitämisestä pakkopullaa. "Pitäisi" ajatukset vievät herkästi tekemisen ilon eikä lopputulos ole välttämättä sen arvoista. Olen ajatellut, että jatkan blogin parissa, kun olen siinä todella läsnä.

Ja tänään se päivä koitti.

Itse asiassa sama ilmiö liittyy moneen muuhunkin asiaan. Tällä viikolla olen aloittanut jo PITKÄÄN (oikeasti PITKÄÄN)  mielessä ja puheissa olleen asunnon pintaremontoimisen, maalannut siis seiniä ja vähän tapetoinut. Aloittaminen oli se vaikein pala, vauhtiin päästyäni olen huomannut sen olevan kivaa ja innostus on kasvanut entisestään. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että minähän osaan, kun vain yritän ja teen. Ja omaa kädenjälkeä on kiva katsoa. Aikaa toki on kulunut, enemmän kuin osasin odottaa, ja valmista työnjälkeä ja siistittyä kotia odotan kovasti. Pari lomapäivää tuli todella tarpeeseen tämän projektin käynnistämiseksi. Toisaalta, parempina hetkinä yritän ajatella kaaoksen olevan eniten omassa mielessäni ja ettei minulla ole loppujen lopuksi mikään kiire projektini kanssa. Perusarkea ehtii kyllä elää. Tunnustettakoon, että ihan näin positiivisesti en kykene iltaisin väsyneenä ajattelemaan, silloin onkin parasta lopettaa hommat, katsoa jotakin mieluisaa sarjaa netistä ja siirtyä nukkumaan (kun vain malttaisi ;) ). Onneksi miesystäväni jaksaa kannustaa ja pahimmat kiukunpuuskat katoavat aika nopeasti. Hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeää tukiverkoston olemassaolo on asiassa kuin asiassa!

En suinkaan ole "pitäisi" asioideni kanssa yksin. Valitettavasti. Ihmisten kanssa keskustellessa sana "pitäisi" nousee usein esille niin nykyhetken arkisiin kuin menneisyyteen ja tulevaisuuteen liittyen. "Pitäisi" siivota, silittää, hakea lapsi tarhasta, käydä kaupassa, tehdään ruokaa, mennä aiemmin nukkumaan, herätä aiemmin, liikkua, syödä, saunoa, lukea sähköpostit, remontoida, tulostaa, kopioida, järjestää kansiot.  Huoh, miten kuulostaa työläältä! Eikö? On kuitenkin totta, että joitakin asioita vain PITÄÄ tehdä, esimerkiksi käydä töissä palkan saamiseksi, noudattaa liikennesääntöjä, nukkua jaksaakseen, mutta kyllä me ihmiset aika usein puhumme myös lämpimiksemme asioista, joista vain haaveilemme.

 "Pitäisi" asioita kohtaan nousee herkästi aloittamisen vaikeus, niistä tulee siis suurempia kuin ne oikeasti ovat. Ja suureneminen tapahtuu nimenomaan omassa mielessä. Pohjimmiltaan tekemisen aloittamisen helppous tai vaikeus on nimenomaan omassa mielessä, ei ympäristössä eikä muissa ihmisissä. Haasteet, esteet ja vaikeudet ovat omassa mielessä, omassa arvomaailmassa, omissa prioriteeteissa. Aikaa löytyy kyllä asioihin, joita OIKEASTI haluaa tehdä. Ajankäyttö on sitten eri asia, miten päivänsä kukin ajallisesti järjestää. Mikäli arvostat esimerkiksi tv:n katselua, ulkoilua, työntekoa, ystävien tapaamista yms. enemmän kuin vaikkapa perusteellista viikkosiivousta, sitten se on niin. Se ei tarkoita, ettetkö ehtisi siivota lainkaan, se vain tarkoittaa, että siivoukselle jää vähemmän aikaa ja sekin vain on niin. Lopputulos ei välttämättä ole huonompi, mutta se voi olla erilainen kuin mitä alun perin toivot. Vika on siis toiveiden epärealistisuudessa. Ja siinä, että halutaan saada valmista lopputulosta nopeasti. Uskon, että esimerkiksi oma remonttiprojektini olisi jo ohi, jos vain olisin tarttunut asiaan aiemmin pienissä paloissa, enkä jättänyt kaikkea kerralla tehtäväksi. Toisaalta, joskus parhaiten asiat saa hoidettua, kun tarttuu toimeen pienessä (tai isommassa) "NYT!"- asennekuohussa... Pääasia, että asiat tulevat hoidettua.

Ja asenne ratkaisee myös. Jos ajattelee "etten pysty", "en osaa", "ei siitä kuitenkaan tule mitään", "en ehdi", "en jaksa", "en viitsi", niin takuuvarmasti into lopahtaa. Negatiivisuus on pahin aika- ja voimavarasyöppö. Siihen tulee usein itsekin sorruttua ihan huomaamatta, niin automaattista se on. Jälkikäteen tulee sitten hölmö olo, kun saakin hoidettua rästiin jääneitä hommia, eivätkä ne vaatineetkaan vuorien siirtämistä. Näistä kokemuksista, ristiriidoista huolimatta kynnysten ylittämisistä ja pienemmistä tai isommista onnistumisista, syntyy sitten oivalluksia myöhemmin hyödynnettäväksi ja ne kasvattavat itsetuntoa. Myönteisempää "minähän pystyn" asennetta, ehkä oman vaativuusriman laskemista ja uskallusta kohdata epämukavuusalueelle siirtymisestä syntyviä tunteita tarvitaan, kun kohdataan uutta ja tuntematonta tai vaikka hoidettaisiin "vain" tiskipino väsyneenä arki-illan päätteeksi, vaikka sohvalle jumittautuminen tuntuisikin ensi alkuun NIIN paljon paremmalta vaihtoehdolta.

Tällaisia asioita olen tällä viikolla mietiskellyt ja näiden mietteiden jakamisen myötä aktivoinut taas blogini. Tervetuloa jälleen mukaan!

Perjantaisin terveisin Katja