Rakastan koulutuksia. Uuden tiedon imemistä. Ideoita. Uusia näkökulmia. Sitä havaintoa, etten minä tai maailma olla vielä valmiita. Että kaikkia reittejä ei ole vielä löydetty. Että vielä on keinoja kokeilematta, teorioita testaamatta ja tutkimuksia tekemättä.
Kouluttautuminen ei koske vain luennoilla istumista ja keskustelua kollegoiden kanssa. Se koskee myös omassa henkilökohtaisessa elämässä oivallusten tekemistä samojen aihepiirien äärellä. Kuluneen kuukauden aikana mieleni on todella avartunut. Sitähän sanotaan, että täytyy käydä kaukana nähdäkseen lähelle. Se pitää täysin paikkansa.
Säästöliekkiseminaarista ja sen annista olen jo aiemmassa postauksessa kertonut. Viime viikolla vietin aikaa syvemmin syömishäiriöiden maailmassa tunnesäätelyyn ja otsalohkon toimintaan tarkemmin perehtyen. Torstaina Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja Pia Charpentier puhui tunteiden ja niiden säätelyn merkityksestä ja perjantaina puolestaan psykoterapeutit Sari Kujanpää ja Pauliina Juntunen Jyväskylästä kertoivat autismikirjon häiriöistä ja asiakaskokemuksistaan. Äärimmäisen mielenkiintoista! Aivojen toiminta ja ihmisen käyttäytyminen kiehtovat minua kovasti. Mitä enemmän näiden parissa vietän aikaani, sitä kiinnostuneemmaksi tulen ja sitä enemmän omaa työtäni rakastan. Opin mielelläni lisää, näissäkin kuitenkin riittää pureskeltavaa vähäksi aikaa. Koulutuksen anti kiteytettynä oli paitsi tunteiden tärkeys ja tunnesäätelyn suuri merkitys, myös avarakatseisuus. Emme ole samanlaisia ja hyvä niin. Häiriö toisaalla voi tarkoittaa luovuutta ja herkkyyttä muualla.
Mitä omaan elämääni tulee, huomaan suurempaa armollisuutta itseäni ja muita ihmisiä kohtaan. Asioita ei tarvitse tehdä aina samalla tapaa ja voimme oppia toisiltamme jotakin hyvin arvokasta elämisestä. Huomaan ajoittain juuttuvani rutiineihin ja kaavamaisuuteen, siihen omaan tapaan elää olla, jolloin myös kokemukset herkästi kapeutuvat. Samalla mieliala laskee ja alan kaipaamaan muutosta. Joskus olennaisin muutos tehdään oman pään sisällä. Ei sisustukseen, jääkaappiin, harrastuksiin tai hiustyyliin. On helpompi muuttaa konkreettisia asioita oman itsen ulkopuolella, järjestellä ympäristöä kun omassa mielessä on kaaos. Mikään ulkoinen hallinta ei kuitenkaan korvaa rauhallisuutta itsensä kanssa. Ja rauhallisuudessa uskon piilevän todellisen hyvinvoinnin siemenen.
Juuri tänään puhuin erään potilaan kanssa siitä, kuinka varsinkin naisen keho on hienosti rakennettu kertomaan hyvinvoinnista, kunhan sitä vain kuuntelee. Pyörivätkö menkat, millaista uni on, palautuuko liikkumisesta, vaivako ruoka mieltä, onko herkuttelu latautunut, millainen mieliala on, miten ihmissuhteet voivat. Voinko minä hyvin? Jos en, niin miksi? Olenko muistanut elää tässä hetkessä, huomata vuodenajan myötä ulkona tapahtuneet muutokset? Olisiko aika hidastaa tahtia ja todella aistia, mitä muuta maailmassa on? Joskus tasapainon avain piilee juuri omien ajatusten ja toimintojen kyseenalaistamisessa, ei aina ulkoisissa asioissa.
Avalla alkaa 7.5 Kaunis sielu-niminen kuusiosainen dokumenttielokuvasarja, joka kertoo Nuutista ja Mikaelista, autistisista pojista. Viime viikon koulutuksen jälkeen odotan sarjaa innolla. Toiselle häiriö, vamma tai sairaus voi merkitä toiselle tapaa havainnoida maailmaa, mistä muut ns. terveet voivat ottaa opiksi. Hyvää elämää kun voi elää niin monin eri tavoin. Kaunis sielu-projektista voi lukea lisää täältä. Ennen sarjan alkua Nuuttiin voi tutustua eilisessä Iltasanomien artikkelissa.
Nuutista inspiroituneena kannustan alkavan viikon kunniaksi kaikkia katsomaan hetkeksi omaa ympäristöään juuri tässä ja nyt ja havaitsemaan siinä ne ihmeellisen kauniit asiat, joita esimerkiksi autistinen lapsi ne siinä voi nähdä.
Kokkolassa sataa, mutta satakoon. Minun mielessäni paistaa aurinko :)
-Katja-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti