lauantai 16. heinäkuuta 2016

Oman kehon kuuntelu osa 1

Olen usein postauksissani korostanut oman kehon kuuntelua. Tästä postauksesta alkaa postaussarja, joka valottaa tarkemmin, mitä tämä hyvin paljon nykyään viljelty käsite oikein tarkoittaa ja miten se esimerkiksi omassa elämässäni näkyy.

Alunperin innoituksen tähän postaussarjaan sain Steffin blogista, jossa hän käsitteli oman kehon kuuntelua treenaavan näkökulmasta. Lisäksi sain eilen hieronnassa käydessäni hyvää palautetta  oman kehon kuuntelusta, joten ajattelin jakaa omia näkemyksiäni ja käytännössä hyväksi havaitsemiani niksejä tähän Suureen Pieneen mysteeriin :)

Oman kehon kuuntelu lähtee liikkeelle itsestä, yksilöllisyydestä. Se, mikä toimii minulla, ei välttämättä toimi tismalleen sellaisena sinulla ja kuten Steffikin blogikirjoituksessaan toi esille, riippuu myös omista tavoitteista, mitä asioita tulee huomioida. Koska kehon toimintaperiaatteet eivät kuitenkaan loppujen lopuksi ole niin erilaiset, on toisilta mahdollista jotakin oppia.

Olen enemmän tai vähemmän kantapään kautta oppija. Kokemusten kautta olen oppinut omista rajoistani, itselle tärkeistä tarpeista ja hyvästä olosta. Esimerkiksi syömisessä apunani ovat lapsuuden tottumukset, mutta tottumukset eivät riitä. Tarvitaan halua toteuttaa niitä. Pitkistä ateriaväleistä, värittömästä ruoasta, liian vähästä ruokamäärästä tai ähkyyn jatkuvasti itsensä syömisestä ei tule hyvä olo. En halua huonoa oloa, joten teen työtä päivittäin minulle sopivien tottumusten eteen. Ruokavalioni heijastaa opittuja asioita, joista suurimman osan olen käytännössä hyväksi havainnut. Niin kasvikset, marjat, hedelmät, lautasmallin mukaiset lämpimät ateriat, maltillisen sokerin, suolan ja alkoholin käytön, säännöllisen liikkumisen ja riittävän nesteiden juomisen. Ruokavaliotani pyrin täydentämään asioilla, joiden vaikutuksia en kykene välittömästi havainnoimaan. Esimerkiksi kehoituksia kohtuullistaa punaisen lihan käyttöä ja kala-aterioiden sisällyttämisestä muutamaan kertaan viikossa uskon, vaikken näe ihoni alle, siihen, mitä kaikkea kehossani tapahtuukaan.


En kuitenkaan niele suosituksia purematta. Tarvitsen perustelut. Kuten oikeastaan kaikkeen, mitä teen. Kysyn itseltäni tai muilta usein, miksi. Tällä tavoin pyrin pitämään elämänhallintani itsellä, oman kehoni omassa vallassani, mutta kuuntelen kyllä ja olen avoin uudelle tiedolle ja kokemuksille, jos niille löytyy mielestäni järkevät perusteet. Jos suositukset tai hyvät ideat sopivat arkeeni, makumieltymyksiini, lompakolleni ja mielelleni, voin kokeilla. Voin kokeilla, vaikka suhtautuisinkin skeptisesti.

Kokeilut tosin jäävät, mikäli ne eivät sovi itselle jostakin syystä. Yleensä liian hankalaksi osoittautuva, stressiä aiheuttava ja pakkopullalta maistuva ei meikäläisen kuvioihin mahdu. Toisaalta elämä ei ole pelkkiä ruusuja ja hattarapilviä, joitakin ikäviltä tuntuvia asioita on joskus tehtävä, jotta kokonaisuudesta tulee hyvä.  Esimerkiksi hampaiden pesu tai kireiden lihasten venyttely. Ei aina kivaa. Ei todellakaan. Mutta jos haluan, että suuni pysyy terveenä ja kropassa on parempi olla, on nähtävä vaivaa, tehtävä ikäviäkin juttuja. Kokonaisuus on kuitenkin se, mikä ratkaisee. Se, että on pääosin kivaa arkea ja tunne siitä, että elää omannäköistänsä elämää. Se taas liittyy omiin arvoihin ja asenteisiin, joten se on jo toinen tarina sitten.


Eri asia tietysti on jonkin sairauden tai tietynlaisten oireiden hoito. Silloin pelkkään oman kehon kuunteluun ei voi luottaa. Keliaakikko ei välttämättä tunne suolinukkansa tuhoutumista gluteenia tarkoituksella tai vahingossa nieltyään. Hänen on luotettava tutkittuun tietoon gluteenin vaikutuksista.
On myös tärkeä olla rehellinen itselleen: kykenenkö todella tuntemaan kehoni, osaanko tulkita sen viestejä oikein, kuinka paljon erilaisissa tuntemuksissa on kyse lumevaikutuksesta tai halusta tuntea tai olla tuntematta?

Niinpä. Tässä tullaan siihen pisteeseen, jossa oman kehon kuunteluun liittyy muutakin kuin hypetystä. Oman kehon kuuntelu on todella monimutkainen systeemi, jota yhdellä postauksella ja muutamalla lauseella tai kuvalla ei avata. Siksi postauksien sarja. Siksi ei yksinkertaisia ohjeita. Siksi vastuun siirtoa kehon omistajalle itselleen, kokeilujen ja avoimuuden korostamista ja oikeastaan myös itsetuntemuksen syventämistä.

Uusi postaus tähän postaussarjaan ilmestyy viikon päästä. Alkuviikosta jälleen jaan reseptivinkkejä, filosofisia pohdintoa ja kevyempiä ajatuksia syömiseen ja ...no, elämään yleensä. Aivan kuten olisit lounaalla ravitsemusterapeutin kanssa. Stay tuned!

- Katja

Ps. Oman kehon kuuntelusta myös keväällä ilmestyneessä kirjassani Onnellinen keho











8 kommenttia:

  1. Jes, vaikuttaa hyvältä ajatukselta tämä postaussarja. :) Oman kehon kuunteleminen on kyllä järkevää, mutta joskus hieman hankalaa. Jään odottamaan jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nimenomaan hankalaa, ei lainkaan niin itsestäänselvää kuin joskus annetaan ymmärtää. Kehomme kun ei lähetä suoraan viestejä meidän tuntemalla äidinkielellä, vaan tuntemukset kulkevat aina tulkinnan kautta. Ja kun mieli otetaan kuvioon mukaan, homma mutkistuu heti. Mutta no hätä, mahdollista se on, kunhan ensin tietää muutamia perusjippoja :)

      Poista
  2. Anonyymi7/17/2016

    Hyvä postaus!Jään seuraamaan sarjan seuraavaa osaa :) t.vmhybridi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Hybridejä ollaan kyllä kaikki :D

      Poista
  3. Hyvä postaus :) itsensä kuuntelu on todella tärkeää! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos :). Samaa mieltä. Tärkeää, vaatii työtä, mutta on sen työn arvoista :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi7/19/2016

    Hyvää pohdintaa, kuten tapasi mukaan blogissasi muutenkin. Seurailen ja luen jokaisen postauksesi uskaltautuen harvemmin kommentoimaan.
    Onko anoreksiasta toipuessa oman kehon kuuntelun opetteluun mitään niksejä? Nälkään ja kylläisyyteen kun ei oikein voi vielä luottaa.. Mitä jos lautanen on tyhjä ja edelleen nälkä? Tai ei nälkä tänään ollenkaan ja huomenna aamusta iltaan? Voisiko oman kehon kuuntelun opettelua lähteä opettelemaan muuten kuin syömisen kautta? Tällaisia pohdintoja, joihin ei ehkä ole selkeitä vastauksia. Mikäli jotain suuntaa antavaa vinkkiä löytyy, kaikki otetaan vastaan! :-)
    Ps. Kirjaasi olen metsästänyt, mutten ole sitä vielä käsiini onnistunut saamaan.

    VastaaPoista
  6. Kiva, kun olet löytänyt blogini :) ja hienoa, että uskaltauduit kommentoimaan. Valitettavasti oikotietä onneen ei ole. Pidän syömistä keskeisessä roolissa ylipäätään kehon toimimisen kannalta. Kehon on opittava luottamaan siihen, että siitä pidetään huolta päivittäin, jotta sen toiminta saadaan pois hätämoodista ja jotta sen toiminnasta tulee ymmärrettävämpi. Ilman ruokaa homma ei toimi. Ymmärrän, että ruoka on pelottava asia ja mieluiten pelon yrittäisi ohittaa, mutta pelko on kohdattava, jotta pääsee sen toiselle puolelle, elämisen puolelle.

    On totta, että syömisten ja kehon ja mielen ollessa sekaisin nälkä ja kylläisyyskin sekoittuu. Parhaiten niitä tasapainotetaan säännöllisen, monipuolisen ja riittävän syömisen avulla. Se voi vaatia kellontarkkaa syömistä, omasta mielestä hyvinkin runsaita aterioita, ruoan lisää ottamista... Kokeilujen ja kokemusten kautta oppii tuntemaan oman kehon viestejä. Uskalla siis syödä, vaikka lautanen olisi tyhjä. Uskalla syödä, vaikket olisi nälkäinen, mutta tiedät edellisestä ateriasta kuluneen jo useampi tunti.

    Tietämättä taustojasi ja syömisiäsi tarkemmin, on vaikeaa antaa juuri sinulle sopivia ohjeita. Perussääntö on, että jos olet nälkäinen, syö. Syö päivittäin ja syö säännöllisesti, myös vaikket olisi nälkäinen. Näin tasoitetaan mahdollisesti päiväkohtaisesti suuria eroja syömisissäsi, mitkä voivat olla syynä ruokahalun vaihteluun eri päivinä.

    Muista: oman kehon kuuntelua ei tarvitse opetella yksin. Oikeastaan itse olen oppinut omasta kehostani nimenomaan muiden ihmisten avulla. Opettajat, hierojat, fysioterapeutit, ravitsemusterapeutit, lääkärit, psykoterapeutit, kampaajat, kosmetologit, ystävät, vanhemmat... Heiltä kaikilta voi saada arvokkaita palasia omaan kehoon liittyen. Vaikka syöminen koetaankin henkilökohtaiseksi asiaksi, siihen liittyviä pulmia varten on Suomessa koulutettua porukkaa. Suosittelen ottamaan yhteyttä esimerkiksi lähimpään ravitsemusterapeuttiin ja miettimään hänen kanssaan yhdessä, miltä sinun syömisesi näyttävät ulkopuolisen silmin. Joskus sitä sokeutuu omille tavoilleen tai ei vain yksinkertaisesti ole hoksannut huomioida jotakin kehon kannalta tärkeää seikkaa. Jos jokin asia tuntuu toistuvasti aiheuttavan harmaita hiuksia tai tuntuu vaikealta, saatetaan olla väärillä jäljillä ratkaisun suhteen. Tällöin on parempi "kilauttaa kaverille" ja miettiä asiaa yhdessä. Näin itse teen ja olen sen hyväksi havainnut itsestäni oppimiselle. Vaikka omassa kehossa ollaankin, emme ole välttämättä itse parhaita asiantuntijoita kaikessa omaan kehoon liittyvässä. Mieli kun sekoittaa pakkaa aika taitavasti.

    Kiitos kommentista! Uskon, ettet ole ainoa tämän asian kanssa kamppaileva. Syöminen herättää yllättävän paljon tunteita ja siihen liittyy mielettömät määrät erilaisia uskomuksia, jotka pahimmillaan sekoittavat syömisen luonnollista systeemiä. Siksi ei mikään helppo asia loppujen lopuksi. Selvittelytyö kuitenkin kannattaa. Kovasti tsemppiä toipumisen tielle! :)

    VastaaPoista