tiistai 12. heinäkuuta 2016

Toivepostaus: Ruokaa Crock-Potilla

Pataruoat kunniaan kesälläkin! Potissamme on tällä viikolla porissut Metsästäjän kanaa, joka taitaa olla ensimmäisiä ruokakokeilujamme Crock-Potilla. Tyypilliseen tapaani tuunasin reseptiä ensimmäisestä kerrasta, harvemmin nimittäin teen samaa ruokaa tismalleen samalla tavalla kahta kertaa. Miksikö? No vaihtelun vuoksi :). Yleensä vaihtelut koskevat lähinnä mausteita, nestettä ja vihanneksia.  Kokeiluista oppii ja tuunaustaitoja tarvitaan, jos tiettyjä aineksia ei ole aina saatavilla. Tämänkertainen kokeiluni ei yltänyt ihan neitsytruokaversiomme tasolle, mutta perusarkiruoaksi kelpaa vallan mainiosti.

Näin valmistui Metsästäjän kana:

800 g- 1kg maustamatonta kanaa (fileinä, leikkeinä, rinta -tai reisipaloina)
2 tölkkiä kuorittuja kirsikkatomatteja liemineen

1 iso sipuli
1-2 rkl kapriksia
2 valkosipulia, oliiveja halutessa (itse jätin pois molemmat)
mustapippuria

3-4 dl nestettä (kanalientä, kuivaa valkoviiniä tai olutta tai näiden yhdistelmiä..)
suolaa
kuivattua tai tuoreita yrttejä esim. persilja tai basilika

1. Pilko tarvittaessa kana ja sipulit, jätä ne reiluiksi paloiksi.
2. Lisää pataan kaikki muut paitsi neste ja tuoreet yrtit
3. Lisää nestettä vain sen verran, että ainekset peittyvät.
4. Haudutetaan korkealla asetuksella 3-4 tuntia riippuen kanan paksuudesta. Luulliselle kanalle 4-5 h.
5. Lisää tuoreet yrtit loppuvaiheessa, muuten ne menettävät makunsa liian aikaisin. Kuivat yrtit soveltuvat hyvin pitkille haudutusajoille.   

Kypsyyden ja maun tietää kokeilemalla. 

Tarjoa lisäkkeenä salaattia ja keitettyä pastaa tai perunoita. 


Näistä aineksista valmistuu maukasta ruokaa :)
Vähällä valmisteluilla pääsee

Pata valmiina porisemaan....

Pataruoka on valmis nautittavaksi!

Väriä tästä ateriasta ei ainakaan puutu :)


Tiistaisin terveisin Katja


2 kommenttia:

  1. Pataruuat on kyllä hyviä ja helppoja ruokia! :) itekin tykkään tehdä niitä ja monesti tulee niin iso satsi, että riittää evääksikin :)

    VastaaPoista
  2. Juuri tämä helppous ja iso satsi-aspekti on minullakin se jota arvostan pataruoissa. Ei tarvitse olla joka päivä kokkailemassa, vaan aikaa jää esim.harrastuksille. Sitä paitsi niin keitot kuin pataruoat vain paranevat maullisesti seuraavia päiviä ajatellen :)

    VastaaPoista