lauantai 10. syyskuuta 2016

Kyllä keho tietää

Tämä postaus on osa oman kehon kuuntelu-postaussarjaa (osa 8)

Väsyttää. Kroppa tuntuu raskaalta, erityisesti aamulla herätessä.  Vähän yskittää. Niskat ovat jumissa, päätä särkee. Kurkkua kuivaa. Nielu tuntuu aralta nieltäessä.  Olenkohan tulossa kipeäksi?

On taas flunssakauden aika. Jokasyksyinen riesa. Porukkaa lakoaa ympäriltä, itse kukin vähintään valittaa flunssankaltaisia oireita. Poissaoloja töistä, koulusta ja päiväkodista. Nenäliinoja, kuumaa juomaa ja lämpimiä huopia. Hunajaa, inkivääriä ja mentholia. Sohvaa ja sarjoja, kehon kaipaamaa lepoa. Niistä on flunssakausi tehty.


Olen oppinut liittämään flunssaan sairastumisen kehon keinona viestittää himmailusta. Ainakin omalla kohdallani flunssa jotenkin sattuu aina "sopivaan" saumaan, pysäyttämään minut silloin, kun en itse jostain syystä malta pysähtyä. Niin nytkin. Tai no melkein. Olen ollut noin viikon ajan vain tuossa flussankaltaisessa oiretilassa, ja vaikkei sekään mukavalta tunnu, olen suosiolla himmannut tahtia. Alkusyksy on ollut melkoisen vauhdikasta ja olen jollain tasolla tiennyt, että enemmän pitäisi levätä, mutta kun vire on vienyt mennessään, niin en ole malttanut. Ensimmäiset oireet tunnistin, mutta en ottanut vakavasti. Väsytti poikkeuksellisen paljon. Haastavinta minusta on pysähtyä silloin, kun mieli on kirkas ja ajatus luistaa. Silloin keho jaksaa kulkea perässä, vaikka raskaammalla askeleella. Kun mukaan tulivat kurkkuoireet, tiesin nyt olevan aika panostaa tosissaan hyvinvointiini.  Nyt pitää avittaa omaa vastustuskykyä. Olin jopa helpottunut: nyt oli otettava se lepo, jonka tarvetta olin jo muutaman viikon ajan ounastellut. Työni hoidin, mutta vapaa-ajalla himmailin. Vitamiineja söin ahkerammin, menin nukkumaan aiemmin. Ehkä se auttoi, sillä kunnolla tauti ei ole iskenyt päälle. Vain oireita muistuttamassa voinnin vajaavaisuudesta.


Niin se taas oli, keho oli mieltä viisaampi. Vaikka vuosien aikana olenkin herkistynyt kehoni viesteille, ei niiden kuuntelu ja kunnioittaminen ole aina itsestäänselvää. Tälläkin kerralla tiesin, mutten tehnyt asialle mitään. Mieli kun on kerkeäväinen kehittämään erilaisia selityksiä sille, miksi ei tarvitse tai miksi pitäisi. Mieli kyseenalaistaa, vaikka signaalit olisivat kuinka selkeät. Jälkiviisas on voi toki aina olla,  mutta toisaalta jälkiviisautta voi hyödyntää seuraavalla kerralla. Ehkä ;)

Muistakaa himmailla ja syödä hyvin!
-Katja


2 kommenttia:

  1. Ympärilläni on ihmisiä, jotka pelkäävät sairastumista niin, etteivät treenaa, jos vain tuntevat vähänkin olevansa uupuneita esimerkiksi töiden jälkeen, koska sillonhan voi tulla kipeäksi.... mutta myös niitä, jotka ylpeilevät kipeänä treenaamisellaan, koska ovathan he mielettömän urheilullisia ja hyviä ihmisiä, kun kuumekaan ei hidasta menoa.... näitä löytyy :D

    VastaaPoista
  2. Huh, ei kyllä treeniä ja kipeänä olemista yhdistelmänä :( Ei tee keholle hyvää, eikä treeni sitä paitsi edes kehitä, jos kropassa sairaudet jylläävät. Itsekin suosin tuota väliinjättämistä kokonaan tai ainakin liikkumisten maltillistamista. Mieluummin vältän sairastumisen ja ylpeilen sillä :)

    VastaaPoista