Työni Terveyspolilla

Työskentelen osan työajastani Terveyspolilla. Terveyspoli on tarkoitettu kenelle tahansa esimerkiksi ravitsemusterapiaa, fysioterapiaa tai psykoterapiaa tarvitsevalle, ei vain syömishäiriöistä tai häiriintyneestä syömisestä kärsiville. Käytännössä siis minulle voi varata ajan vaikkapa epämääräisiin vatsavaivoihin, allergioihin, painonhallintaan tai elämäntapamuutokseen liittyvissä tapauksissa. Terveyspoli on matalan kynnyksen avunhakemispaikka, ei tarvita diagnooseja tai pitkää sairaushistoriaa, pelkkä oma huoli ja halu riittävät. Tavoitteena on nimenomaan ennaltaehkäistä vakavampia oireita ja pitkäkestoisia sairauksia.  Itselle sopivan ruokavalion avulla voidaan sekä ennaltaehkäistä että hoitaa mm. anemiaa, toistuvia sairastelukierteitä,  työpoissaoloja, vajaaravitsemusta, rajuja painonmuutoksia, tyypin 2 diabetesta, sydän- ja verisuoniseurauksia mielen pahoinvoinnista puhumattakaan.

Ravitsemusterapiakäynti voi koostua keskusteluista, erilaisista tehtävistä, ruokapäiväkirjan läpikäymisestä, käytännön ruoanlaitosta tai kaupassakäynneistä, tavoitteiden asettamisesta ja niiden seuraamisesta. Käynnille voi tulla yksin tai yhdessä.  Ensimmäisellä käynnillä selvitämme, missä mennään, mitä tarvitsee tehdä ja miten edetään. Joskus yksi käynti riittää, joskus on syytä sopia useamman käynnin sarjoista. Minun roolini on kannustavasti, ei tuomiten tai syyllistäen (kuten joskus median antamasta kuvasta voi käsittää), ohjata yli esteiden. Sinun tarvitsee vain tuoda oma itsesi (ja halutessasi puoliso, lapsi, kaveri tai muu asiaan kuuluva läheinen) ja kertoa rohkeasti omasta tilanteestasi.

Terveyspoli sijaitsee Kokkolassa osoitetessa Pitkänsillankatu 1, paikalliset tuntevat rakennuksen nimellä Hagströmin kulma.  Terveyspolille voit varata ajan Internetistä tai soittaa numeroon 010 2923 218. Voit myös tiedustella Terveyspolista sähköpostilla info@terveyspoli.fi.

Tällä hetkellä Internetistä varatut terapiakäynnit ovat 40 euroa/kerta, sihteerin kautta puhelimitse varatut käynnit 50 euroa/kerta. Nettivaraamiseen tarvitset Paypal-tunnukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti